Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Musta-Pete matkalla

torstai 16. kesäkuuta 2016

Sodankylä!

Poro ja lappalainen -patsas kunnanviraston edustalla. Poronhoito on kunnan alueella yhä tärkeä elikeino ja sitä ei voi olla huomaamatta. Omankin vuokramökin piha-alueella niitä tepastelee tuon tuosta.


Sodankylä on (wikipedian mukaan) 8 773:n asukkaan kunta Lapin maakunnan keskiosassa. Kokoonsa nähden paikkakunnan keskusta on yllättävän kaupunkimainen isoine marketteineen, lukuisine ravintoloineen ja liikennevaloineen - ovatko kenties Suomen pohjoisimmat liikennevalot? Sangen eläväinen kylä siis. Elävyyttä toki edesauttaa se, että Sodankylässä on melkoisen suuri vapaa-ajan asutus sekä se että kyse on varuskuntapaikkakunnasta.

Kitinen -joki virtaa aivan Sodankylän kirkonkylän halki

Meille Sodankylä toimii Luoston lomaviikkomme ajan ennen kaikkea huoltotukikohtana,  jossa käydään kaupoissa. Lidlkin muuten löytyy ja on jopa paikkakunnan isoin ruokakauppa.  Tällä kertaa lomailumme osui Sodankylän leffajuhlien ajalle joten pakkohan sielläkin oli käydä aistimassa tunnelmaa. Sodankylän filmifestivaalit pidetään nyt 31.kerran.

Edesmennyttä Mr.Elokuvaa ja Midnight Sun Film Festivalin isää on Sodankylässä muistettu nimikkokadulla. Myös ohjaaja Samuel Fullerille löytyy alueelta nimikkokatu. Peter Von Bagh toimi Sodankylän elokuvajuhlien festivaalijohtajana ensimmäisistä leffajuhlista kuolemaansa saakka.  
Ohjelmaoppaasta valitsimme katsottavaksi kotimaisen draamakomedian Häiriötekijä. Hyvissä ajoin, pari tuntia ennen leffan alkua koulun edessä olevalle lipunmyyntikojulle. Seisoskeltuamme vartin verran liikkumattomassa jonossa tuskastuimme ja lähdimme kylälle pizzalle. Ravittuamme itsemme uusi yritys ja tällä kertaa jonot olivat jo lyhyempiä ja jopa vetivät vaikka meidät tultiin kerran ohjaamaan yhdestä jonosta toiseen joka kuulemma "oli lyhyempi" mutta jonka kassa sulkeutui ennen kuin ehdimme sinne. Liput kuitenkin saimme ja aikaa jäi vielä käydä ottamassa punaviinit festarialueen tarjoilupisteestä.  Cateringpuoli, toisin kuin lipunmyynti, toimi hyvin.





Sen verran hipsterin oloista porukkaa festarialueella muuten pyöri, että jos parlamentti valittaisiin täällä saisivat Vihreät hallita yksinkertaisella enemmistöllä. Ne stereotypiat, joo.  Useampia julkisuuden henkilöitäkin tuli vastaan, esim. Suomen virallinen britti Neil Hardwick.

Isoon telttaan on päästy ja kohta mennään. Häiriötekijä oli muuten kohtuullisen häiriintynyt leffa. Jopa minun huumorintajulle mentiin välillä vähän turhan kummallisille vesille.

Kun leffaväen kokoontumisajoissa ollaan, niin täälläkin olivat esitetyn leffan päähenkilöt Korpela ja Knihtilä esityksen jälkeen kommentoimassa ja vastailemassa kysymyksiin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu